Duo Suklaajoki

Duo Suklaajoki on pianon ja kitaran harmonisella yhteistyöllä toimiva duo, joka soittaa lähinnä iskelmä- ja pop-sävytteistä suomenkielistä musiikkia. Tuomas Laajoen vahva tausta monenlaisten bändien kitaristina ja Kaisla Huovisen tumma ja sävykäs laulusoundi sekä herkkä pianismi osoittavat, että tämän duon keikoilla on kiva istahtaa hetkeksi kuuntelemaan tuttuja kappaleita tai jutella mukavia hyvässä seurassa tai sitten pyörähtää jopa tanssilattialla.

Tuomas Laajoki (s. 1977) on Keski-Pohjanmaalta lähtöisin oleva, pitkään Meri-Lapin alueella vaikuttanut kulttuuripersoona ja muusikko. Koulutukseltaan Laajoki on nuoriso- ja vapaa-ajan ohjaaja, ja nykyisin hän työskentelee kulttuurityöpajaohjaajana kotikaupungissaan Kemissä. Laajoki toimii myös erilaisten musiikkitapahtumien järjestäjänä ja soittaa useissa eri bändeissä. Gospel-kentässä Laajoki vaikutti vuosina 1999-2012, jolloin hän soitti kitaraa DadsHello-bändissä. Nykyään hän toimii kitaristina mm. Flyin´Blind -bändissä sekä Ville Liimatainen & Ajomiehet -orkesterissa. Pepe Ahlqvistin orkesterin mukana Laajoki on kiertänyt vuodesta 2012. Kemin kulttuuritoimi on valinnut Laajoen Kemin Kuninkaaksi vuonna 2012. Laajoki on valittu myös Meri-Lapin positiivisimmaksi vuonna 2016. Kaupungin Kemi-palkinnon Laajoki pokkasi Kemissä järjestämiensä tapahtumien ja sen nuorten hyväksi tehdystä työstä vuoden 2019 lopulla.

Kaisla Huovinen (s. 1983) on kempeleläinen opettaja, pianisti, laulaja, näyttelijä ja kirjoittaja. Päivätyökseen Huovinen toimii opettajana Siikajoella, jossa hän opettaa yläkoulu- ja lukioikäisille äidinkieltä ja kirjallisuutta, ilmaisutaitoa, uskontoa ja luovaa kirjoittamista. Sivutyönään Huovinen on opettanut piano-oppilaita vuodesta 2000. Huovinen on esiintynyt musikaaleissa ja näytelmissä Haukiputaan Työväen Teatterin sekä kempeleläisen Nuu-teatterin riveissä vuodesta 2015. Erilaisissa bändikokoonpanoissa Huovinen on ollut mukana vuodesta 2005, joista viimeisimpänä Rovaniemeltä ponnistavassa onVerse-bändissä. Huovinen on keikkaillut myös trubaduurina ja erilaisilla duokokoonpanoilla. Nykyisin hän keikkailee satunnaisesti tulevan puolisonsa kanssa nimellä Duo Suklaajoki.

Pyydä tarjous tästä linkistä!